3. PRINSSISTÄ LAINSUOJATTOMAKSI
(2. Mooses 2:11-22 ja Apt. 7:23-28)
Taustaa: Kun Salomo alkoi rakentaa temppeliä 4. hallitusvuotenaan (960-luvulla eKr.), oli Egyptistä lähdöstä oli kulunut 480 vuotta (2. Kun. 6:1). Näin pääsemme 1440-luvulle eKr.. Siihen aikaan hallitsivat Egyptiä Tutmose III ja hänen poikansa Amenhotep II. Kanaanin maan valloitus sijoittuu tämän laskutavan mukaan 1300-luvun alkuun eKr.. Monet arkeologit pitävät kuitenkin 1200-luvun alkupuolta todennäköisempänä maan valloituksen ajankohtana. Siinä tapauksessa exoduksen farao olisi ollut suuri Ramses II. Tässä raamattupiirissä ei oteta kantaa siihen, kumpi ajoitus on oikea.
Jakeet 11-12. Apt. 7:23-24. Mooses oli tässä vaiheessa 40 vuotta vanha.
- Arvailkaa, mitä Mooses oli tehnyt kaikki nämä vuodet?
- Mooses oli jo 40-vuotias, mutta ei vielä naimisissa. Mitkä seikat olivat ehkä estäneet häntä menemästä naimisiin jonkun egyptiläisen prinsessan kanssa?
- Miksi Mooses ei ollut voinut ottaa puolisokseen heprealaista orjatyttöä?
- Miksi Egyptin prinssin ei ollut ihan yksinkertaista mennä heprealaisten orjien työmaalle?
- Luuletteko että näissä jakeissa kerrotaan Mooseksen ensikohtaaminen heprealaisten kanssa sen jälkeen kun hänet oli tuotu hoviin? Perustelkaa kantanne.
- Mikä sai Mooseksen raivostumaan noin kovasti?
- Miksi Mooses ei mennyt valittamaan faraolle orjien huonosta kohtelusta, vaan tappoi egyptiläisen voudin ilman oikeudenkäyntiä? Miten hän sen teki? (Kutsuisitteko tätä tekoa tapoksi vai murhaksi? Miten se vaikuttaa ihmiseen, että hän tappaa toisen ihmisen?)
- Mitä Mooses luuli voittavansa tappaessaan egyptiläisen työnjohtajan?
- Miksi Mooses hautasi ruumiin hiekkaan?
- Mitä nämä jakeet kertovat meille Mooseksen luonteesta, hänen vahvuuksistaan ja heikkouksistaan?
Jakeet 13-14 ja Apt. 7:25-28. Apostolien tekojen jakeet ovat osa kirkon ensimmäisen marttyyrin, Stefanoksen, puolustuspuhetta.
- Miksi Mooses meni uudelleen murhapaikalle heti seuraavana päivänä?
- Kukaan muu ei ollut nähnyt edellisen päivän tappoa kuin se orja, jota vouti oli lyönyt. Miksi hän oli pannut sanan kiertämään?
- Miten Mooses oli tullut siihen johtopäätökseen, että Jumala oli valinnut hänet kansansa pelastajaksi?
- Millainen kansanjohtaja Mooseksesta olisi ehkä tullut, jos hän olisi päässyt siihen asemaan tässä vaiheessa?
- Miksi omat maanmiehet suhtautuivat Moosekseen ynseästi? (Vai suhtautuivatko he?)
Jae 15. Egyptissä oli rajavartijoita jo tuohon maailmanaikaan. Mooses pakeni varmaan hevosella. Katsokaa kartasta Midian, joka sijaitsee Akaban lahden molemmilla puolilla. Sinne on Niilin suistosta yli 400 km.
- Miksi farao piti tätä välikohtausta niin vakavana, että päätti tappaa tyttärensä lahjakkaan ottopojan? Mitä hän pelkäsi?
- Miettikää, ehtikö Mooses hyvästellä egyptiläisen kasvatusäitinsä, ennen kuin ryntäsi pakoon.
- Kauanko Moosekselta kesti runsaan 400 km ratsastaminen?
- Mitä Mooses voi inhimillisesti ajateltuna odottaa loppuelämältään?
- Sinäkin olet ehkä kokenut, että kaikki ovet menivät edessäsi kiinni eikä sinulla ollut enää mitään tulevaisuutta. Mikä oli tuon kokemuksen hyvä puoli?
Jakeet 16-20. Midianilaiset olivat Abrahamin ja Keturan jälkeläisiä, joiden uskonto oli mahdollisesti suunnilleen sama kuin heprealaisten. Reuel oli paimentolaispappi; hänen nimensä tarkoittaa "Jumalan ystävää". Sippora tarkoittaa lintusta.
- Millaista oli ehkä ollut Reuelin elämä, kun hänellä oli seitsemän tytärtä eikä yhtään poikaa?
- Millaisen vastuun isosisko Sippora oli ehkä joutunut kantamaan perheessään?
- Miettikää, mitä eroa oli naispaimenten työssä verrattuna miespuolisiin paimeniin?
- Tekstistä näemme, että Reuelin tyttäret joutuivat joka päivä syrjinnän kohteeksi lampaiden juottopaikalla. Miten he näyttävät siihen suhtautuneen?
- Miksi Mooses meni sekaantumaan lampaiden juottojärjestykseen?
- Paikalla oli useita midianilaisia paimenia, joilla oli puolellaan kotikenttäetu. Mitä se osoittaa Mooseksesta, että hän pystyi tukkimaan paimenten suun ja päästämään tytöt kaivolle ennen miehiä?
- Mitä se osoittaa Mooseksesta, että hän juotti itse tyttöjen lampaat?
- Miksi tytöt eivät pyytäneet Moosesta heti kotiinsa?
Jakeet 21-22. Mentyään naimisiin Mooses opetteli paimenen ammatin ja harjoitti sitä joka päivä seuraavat 40 vuotta. Hän sai kaksi poikaa.
- Missä suhteessa Mooses ja Sippora sopivat toisilleen ja missä suhteessa he eivät ainakaan heti sopineet?
- Millaisen elämänmuutoksen Mooses nyt koki? (Miettikää, millaista Egyptin prinssin oli opetella lammaspaimenen ammattia. Kuka häntä opetti? Millaisia haasteita hän kohtasi?)
- Mahdollisesti Reuel tunsi isiensä uskontoa paremmin kuin vävynsä ja osasi ehkä lukea ja kirjoittaa heprean aakkosia. (Ne oli nimittäin kehitelty Siinailla tätä ennen.) Mitä tämä kaikki merkitsi Moosekselle?
- Pojan nimi kertoo jotakin Mooseksen tunnelmista Midianin maassa. Miettikää, miksi hän ei oikein sopeutunut uuteen olinpaikkaansa, vaikka vuodet kuluivat. (Missä oli se paikka, jossa Mooses olisi tuntenut olevansa kotonaan?)
- Mitä ajattelette tavasta, jolla Jumala johdatti Moosesta? Soveltakaa omaan elämäänne.
Lopuksi: Jeesuksen elämä muistuttaa paljon Mooseksen elämää. Hänkin tuli omiensa tykö, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan (Joh. 1:11). Häneltäkin kysyttiin: "Kuka on asettanut sinut meidän päämieheksemme ja tuomariksemme?" Hänkin joutui autiomaahan paholaisen kiusattavaksi. Ero oli vain se, ettei Jeesus tappanut ketään vapauttaakseen kansansa orjuudesta – vaan suostui itse tapettavaksi.