5. MOOSEKSEN VASTAVÄITTEET
(2. Mooses 4:1-26)
Taustaa: Herran ja Mooseksen keskustelu jatkuu palavan pensaan äärellä. Mooses oli nuorena luullut olevansa johtaja-ainesta. Kun Herra sitten kutsui hänet kansansa vapahtajaksi, hänellä olikin roppakaupalla vastaväitteitä. Inhimillisesti ajateltuna parin miljoonan ihmisen rahtaaminen autiomaan halki seitsemän kansan asuttamaan Kanaanin maahan, ei ollut toteuttamiskelpoinen suunnitelma. Herra oli juuri käskenyt Mooseksen mennä puhumaan ensin kansalle, sitten faraolle. Hän oli ennustanut, että kansa kuulisi Moosesta, mutta farao ei.
Jakeet 1-5. Huomatkaa, että faraon päähineessä oli iskevän kobran kuva.
- Miettikää, miksi Mooseksesta tuntui vaikealta mennä Egyptin hoviin 40 vuoden poissaolon jälkeen?
- Näyttää siltä, kuin Mooseksella ei olisi ollut lainkaan kunnianhimoa. Millaisen loppuelämän hän olisi ehkä halunnut elää, jos olisi saanut itse valita?
- Mitä syitä Mooseksella oli pelätä, ettei Israelin kansa huolisi häntä johtajakseen?
- Mitä ensimmäisen tunnusmerkin oli määrä kertoa a) heprealaisille ja b) egyptiläisille?
- Miksi Herra ei käskenyt Mooseksen vetää kansan edessä esille Abrahamille annettua lupausta, vaan käski sen sijaan hänen suorittaa tällaisen oudon merkin?
- Miksi Herra mainitsi tässä yhteydessä patriarkkojen nimet?
Jakeet 6-9. Spitaali mainitaan nyt ensimmäistä kertaa Raamatussa. VT:n kuvaamassa spitaalissa sairastuneen iho muuttui valkoiseksi.
- Mitä toisen tunnusmerkin oli määrä kertoa Jumalasta a) faraolle ja b) israelilaisille?
- Egyptiä myöhemmin kohdanneessa ensimmäisessä vitsauksessa Niilin vesi muuttui ikään kuin vereksi. Mikä oli siis tämän kolmannen tunnusmerkin sanoma?
- Miettikää, miksi Herra valitsi noin epämiellyttävät merkit osoittaakseen, että Mooses oli hänen asiallaan. (Mikä oli ero näiden kolmen merkin ja Jeesuksen suorittamien tunnusmerkkien välillä?)
Jakeet 10-12. Stefanos kertoo Mooseksesta, että tämä oli (nuorena ollut) hyvä puhuja. (Apt. 7:22). Ehkä hän oli joutunut pitämään paljonkin puheita ollessaan Egyptin prinssi.
- Mitkä seikat olivat ehkä vaikuttaneet siihen, että Mooses piti nyt itseään hidaspuheisena ja kankeakielisenä? (Mikä oli vienyt Moosekselta hänen puhetaitonsa 40 viime vuoden aikana?)
- Verratkaa jaetta 11 siihen käsitykseen, mikä aikamme ihmisillä on Jumalan toiminnasta.
- Sovella jae 11 omiin sairauksiisi ja ongelmiisi. Miltä jae sillä tavalla luettuna sinusta tuntuu?
- Herra lupasi jakeessa 12 olla Mooseksen kanssa ja opettaa hänelle mitä hänen on julistettava. Miksi Mooses silti epäröi?
Jakeet 13-17. Herra suuttui nyt Moosekseen ensimmäisen kerran.
- Mistä tarkalleen ottaen Herra vihastui Moosekseen?
- Miksi Herra ei vaihtanut jo tässä vaiheessa Mooseksen tilalle jotain toista henkilöä?
- Mitä eroa on siinä, lähdetäänkö Herran työhön yksin vai kaksin?
- Mitä tarkoittaa, että Mooses oli Aaronille Jumalana?
- Mitä Mooses oppi Jumalasta ja itsestään näiden väittelyjen kautta?
Jakeet 18-20. Kaikki Jetron tyttäret olivat varmaan jo naimisissa ja asuvat kukin miehensä kodissa.
- Miksi Mooses tarvitsi matkaa varten appensa luvan?
- Miksi Mooses ei kertonut Jetrolle, millaisen kutsun hän oli saanut Herralta?
- Luuletteko, että Mooses kertoi vaimolleen matkansa tarkoituksen? Perustelkaa vastauksenne.
- Mistä syystä Herra antoi Moosekselle jakeen 19 sisältämän tiedon juuri tässä vaiheessa?
Jakeet 21-23. Luetaan jakeet, ei keskustella. Näihin teemoihin paltaan myöhemmin.
Jakeet 24-26. Jumala oli solminut Abrahamin kanssa liiton, jonka merkkinä oli poikien ympärileikkaus 8 päivän ikäisinä. Se oli suoritettava kuolemanrangaistuksen uhalla (1. Moos. 17:14). Myös egyptiläiset ympärileikkasivat poikansa, mutta vasta murrosikäisinä.
- Mitä se osoittaa Mooseksesta, että hän oli jättänyt poikansa ympärileikkaamatta Midianissa?
- Miksi Herra hyökkäsi tällä tavalla Mooseksen kimppuun?
- Mitä ajattelette Sipporan käytöksestä tässä tilanteessa?
- Miettikää, miten sana "veriylkä" voidaan soveltaa Jeesukseen?
Lopuksi: Tässä luvussa Mooses on uuden Mooseksen eli Jeesuksen vastakohta. Kun Isä tahtoi lähettää Poikansa Vapahtajaksi tähän maailmaan, Jeesus ei sanonut: "Lähetä kuka muu tahansa", vaan: "Katso, minä tulen ... tekemään sinun tahtosi, Jumala." (Hepr. 10:7). Jeesus läksi matkaan tietäen varsin hyvin, mikä häntä täällä maan päällä odottaisi: ihmisten hylkäämäksi tuleminen ja kauhea kuolema. Mutta juuri sillä tavalla hänestä tuli seurakuntansa sulhanen, sen "veriylkä".