27. PAPPEUS JA YLIMMÄINEN PAPPEUS
(2. Mooses 28; 3. Mooses 8; Heprealaiskirje 4 ja 7)
Taustaa: Tähän asti perheenpää oli toiminut sen pappina. Nyt pappeus määrättiin vain yhdelle Aaronin suvulle. Mooseksen piti teettää ylipapin ja muiden pappien puvut ja vihkiä heidät virkaan. Pappien tärkein tehtävä oli uhrien uhraaminen, mutta heidän piti myös pitää huoli telttapyhäkön pyhyydestä, hoitaa sen lamppuja ja näkyleipiä, rukoilla kansan puolesta suitsutusalttarin ääressä ja siunata kansaa Herran siunauksella.
Alustavat kysymykset
- Miksi Israelissa piti ylipäänsä olla pappeja, eivätkö maallikot olisi voineet suorittaa papin tehtäviä?
- Miksi jotkin kirkkokunnat käyttävät liturgisia vaatteita jumalanpalveluksissaan ja toiset eivät käytä?
Jakeet 2. Moos. 28:1-5
- Miettikää, miksi Jumala tahtoi itse suunnitella ylimmäisen papin vaatteet? (Miksi papit eivät saaneet toimittaa tehtäviään omissa vaatteissaan?)
- Mitä tarkoittaa, että ylimmäisen papin vaatteet olivat hänelle kunniaksi ja kaunistukseksi?
- Mikä ylimmäisen papin vaatteissa kiinnittää huomiotanne?
- Jumala puhui nämä sanat vuorella ennen kultaisen sonnin episodia. Mitä se osoittaa, ettei hän peruuttanut pappeutta Aaronilta tämän lankeemuksen jälkeen?
Jakeet 6-12. Efodi eli kasukka oli kaksiosainen viitta, jonka etupuolen ja takapuolen yhdisti kaksi olkakappaletta. Onyks (sardonyks) on musta kivi, jossa voi olla valkoisia raitoja. Sitä löytyi jo paratiisista ja sitä löytyy myös Uudesta Jerusalemista.
- Ylimmäisen papin kasukassa eli efodissa käytettiin kirkkaita värejä. Miettikää, miksi?
- Miksi värien piti olla samat kuin ilmestysmajan telttakankaissa?
- Mikä oli onyks-kivien tehtävä papin olkapäillä?
- Mitä ajattelette onyks / sardonyks kiven merkityksestä Raamatussa?
- Miten nämä jakeet voidaan soveltaa meidän kristittyjen ylimmäiseen pappiin Jeesukseen?
Jakeet 15-17a. ja 28-30. Rintakilven koko oli 20-20 cm. Siihen piti kiinnittää 12 puolijalokiveä, yksi kutakin Jaakoin poikaa varten. Urim ja tummin olivat arpomiskiviä, joita heittämällä voitiin ratkaista Herran tahto tietyissä tilanteissa. Niitä säilytettiin ylipapin rintakilven taskussa.
- Mikä oli rintakilven tehtävä jumalanpalveluksessa?
- Mikä merkitys oli sillä, että Israelin heimojen nimet piti kirjoittaa kahteen osaan ylipapin varustusta: onyks-kiviin olkapäille ja rintakilven jalokiviin?
- Soveltakaa nämä jakeet Jeesukseen.
- Mitä se vaikuttaa näiden jakeiden tulkintaan, että suunnilleen samat jalokivet esiintyvät Ilmestyskirjassa Uuden Jerusalemin peruskivinä?
- Miksi arpomiskivetkin piti liittää osaksi ylipapin virkapukua? (Mikä puoli ylimmäisen papin tehtävistä paljastuu meille tämän jakeen kautta?)
Jakeet 3. Mooses 8:1-9. Tässä välissä oli annettu uhrilaki, josta puhumme enemmän ensi kerralla.
- Miksi ylimmäinen pappi ja hänen poikansa piti vihkiä virkaansa koko seurakunnan edessä?
- Miksi Mooseksen piti pestä ja pukea tulevat papit koko kansan edessä – mitä tämä toimitus symbolisoi?
- Sovella nämä jakeet Jeesukseen. Mikä oli hänen ylimmäispapillinen pukunsa, entä hänen otsakoristeensa, kun hän suoritti ylipapin uhraustehtävää?
- Mikä merkitys oli sillä, että Jeesus joutui kuolemaan alastomana ristillä?
Jakeet 10-12. Sana "voideltu" on hepreaksi Messias ja kreikaksi Kristus.
- Mitä voimme oppia siitä, että telttamaja, sen esineet ja papit piti pyhittää, ennen kuin ne / he voitiin ottaa käyttöön?
- Mitä öljy symbolisoi pyhittämistoimituksessa?
- Mitä jae 12 sanoo Jeesuksesta? (Milloin Jeesus voideltiin ylipapin virkaan ja kuka hänet voiteli?)
Jakeet 22-24
- Miksi vihittävien pappien piti laskea kätensä tapettavan uhrieläimen päälle?
- Miksi verta piti sivellä juuri vihittävän papin korvaan, peukaloon ja isoonvarpaaseen?
Jakeet Hepr. 4:14-16. Armonistuin (armon valtaistuin) oli siis ilmestysmajassa olevan arkun kansi.
- Mitä etua meillä kristityillä on siitä, että meidän ylipappimme on Jeesus Kristus, ei joku Aaronin jälkeläinen?
- Mitä etua meille kristityille on siitä, että ylipappimme on kokenut kaikki samat kiusaukset kuin mekin?
- Pietarin mukaan kaikki kristityt ovat "kuninkaallista papistoa" (1. Pt. 2:9). Milloin meidät on kutsuttu, voideltu ja puettu kuninkaallisen papin tehtäväämme?
- Miksi me saamme astua milloin hyvänsä armonistuimen eteen, vaikka Aaron sai astua sinne vain kerran vuodessa verta mukanaan?
- Mitä tehtäviä kaikki kristityt voivat hoitaa kuninkaallisina pappeina? (Mitä tehtäviä voivat hoitaa vain seurakunnan paimenet? Vastaus tämän tekstin ulkopuolelta.)
Jakeet Hepr. 7:24-27
- Mitä ylipapin tehtävää Jeesus nyt hoitaa Isän oikealla puolella?
Lopuksi: Jeesus oli sekä täydellinen ylipappi että täydellinen uhri. Meidän nimiämme ei ole kaiverrettu mihinkään onyks-kiveen, vaan ylipappimme Jeesuksen lävistettyihin käsiin. "Katso, kätteni hipiään olen minä sinut piirtänyt" (Jes. 49:16). Nytkin Vapahtajamme on suorittamassa ylimmäispapillista tehtäväänsä rukoilemalla puolestamme Isänsä oikealla puolella.