36. AARONIN SAUVA VERSOO
(4. Mooses 17 [RK38 16:36-17:13])
Taustaa: Aaron oli kapinoinut sisarensa kanssa Moosesta vastaan. Sitten Korah oli noussut 250 Israelin johtomiehen kanssa kapinaan häntä itseään vastaan väittäen, ettei mitään erityistä pappissäätyä tarvita. Heidän mielestään koko Israel oli pyhä ja kaikki voivat suorittaa papin tehtäviä. Mooses teki kokeen ja käski kapinallisten tulla suitsukepannujen kanssa pyhäkköteltan eteen. Tuli kulutti heidät kaikki.
Jakeet 16:35 ja 17:1-5.
- Millaiset tunnelmat vallitsivat ehkä leirissä kapinallisten kuoltua? Huomatkaa että kuolleet olivat olleet arvossa pidettyjä Israelin päämiehiä.
- Aaron oli myös ollut pyhäkköteltan edessä tulipalon sattuessa (16:16). Mitä se osoittaa, ettei hänestä puhuta tässä mitään?
- Katsokaa tarkkaan, mitä Herra sanoi tuliastioista ja niiden hiilistä? (Miksi ei ollut yhdentekevää, mihin niitä käytettiin?)
- Paljonko pronssia arvioisitte noiden 250 suitsutusastian sisältäneen?
Jakeet 6-10. Huomatkaa, että johtajat olivat saaneet edellisenä päivänä Herran pysäytetyksi hävittämästä koko kansaa (16:22).
- Miten Israelin kansan keskuuteen oli voinut levitä noin voimakas oppositio, etteivät ihmiset vieläkään luovuttaneet, vaikka oppositiojohtajat olivat kuolleet karmealla tavalla?
- Mitä ajattelette israelilaisten syytöksistä johtajiaan kohtaan juuri tässä tilanteessa? (Mikä niissä on erityisen häikäilemätöntä?)
- Miksi Mooses ja Aaron vaikenivat syytösten edessä? (Millaiset tunteet velloivat ehkä heidän sisimmässään?)
- Miksi Herra ilmestyi kirkkaudessaan napisijoiden eteen juuri tässä tilanteessa? (Mitä kirkkaus viestitti kansalle?)
- Mistä nimenomaisesta asiasta Herra taas suuttui niin kovin, että aikoi hävittää oman kansansa?
- Mitä kasvojen painaminen maata vasten symbolisoi tuossa tilanteessa?
- Miettikää tämän tekstin pohjalta, miksi Jeesus makasi kasvoillaan Getsemanessa?
Jakeet 11-15. Sovittaminen tai sovitus tarkoittaa sitä, että riidan osapuolten (tässä tapauksessa Jumalan ja syntisten) välille saadaan aikaan sopu.
- Yleensä sovitukseen tarvittiin veriuhri. Miksi Mooses ja Aaron turvautuivat nyt vain suitsutusuhriin?
- Mihin luulette noiden 14700 ihmisen kuolleen noin nopeasti?
- Luuletteko, että kuolleet olivat kapinallisia, vai oliko heidän joukossaan myös viattomia sivullisia? Perustelkaa vastauksenne.
- Miten arvioisitte rikoksen ja sen rangaistuksen suuruutta toisiinsa?
- Miten Herra toimii meidän aikanamme vihastuessaan omaan kansaansa ja muihinkin kansoihin?
Jakeet 16-22
- Miksi sauva oli tuohon aikaan tärkeämpi esine kuin nyt? (Mitä sauvaa koskevia raamatunkohtia muistuu mieleenne?)
- Mitä ajattelette siitä keinosta, jolla Herra oli päättänyt lopettaa Aaronia vastaan kapinoimisen?
- Mitä luulette israelilaisten ajatelleen testin tuloksesta sinä yönä, kun sauvat olivat pyhäkköteltassa?
Jakeet 23-28
- Kuvitelkaa sitä ihmettä, mikä kuolleelle kepille tapahtui. Montako ihmettä sille tapahtui?
- Millä perusteella voimme uskoa, että tuollainen ihme todella tapahtui eikä ole kysymys pelkästä legendasta?
- Miksi sauvaa piti säilyttää pyhäkköteltan kaikkein pyhimmässä?
- Jumala oli koettanut paljastaa pyhyyttään kansalle vaikka millä tavalla. Miksi kansa tajusi asian vakavuuden vasta nyt?
- Mitä kansan reaktio siitä osoittaa?
- Missä tilanteessa meidän uuden liiton kansan pitäisi tuntea samanlaista pyhää pelkoa Herraa Jumalaa kohtaan kuin mitä Israel tässä tunsi?
- Aaronin asemaa vastaan ei enää kapinoitu, mutta molempia johtajia vastaan napistiin vielä yhden kerran, kun vesi loppui (4. Moos. 20). Mitä siitä ajattelette?
- Mitä tämä teksti sanoo sille kristilliselle johtajalle, jota vastaan kapinoidaan ja jota syytetään epäoikeudenmukaisesti?
Kokoavat kysymykset
- Kristillisessä kirkossa on voimassa yleinen pappeus eli kaikki kristityt saavat lähestyä Jumalaa ilman välimiestä (1. Piet. 2:9). Pastorin virka sen sijaan kuuluu vain Jumalan ja seurakunnan valitsemille miehille. Miksi tätäkin Herran käskyä vastaan kapinoidaan?
- Missä tässä luvussa on Jeesus?
Lopuksi: Jeesuksen risti on kuin Aaronin sauva: kuollut puu, joka herää eloon ja kantaa paljon hedelmää.