www.raamattupiiri.fi    

24. ENSIMMÄINEN KIRKOLLISKOKOUS (Apt. 15:4-34)

Aluksi: Alkukirkossa oli muhimassa suuri ongelma, josta nyt leimahti täysi sota. Jotkut juutalaiskristityt (uskoon tulleet fariseukset eli judaistit) eivät voineet millään hyväksyä sitä, että yksin usko ja kaste riittäisivät pakanoiden pelastukseen. Heidän mielestään näiden piti kääntyä myös juutalaisuuteen; heidät piti siis ympärileikata. Sen jälkeen heidän piti noudattaa sapattisäännöksiä ja Mooseksen lakia, mm. kieltäytyä tietyistä ruuista. Asian ratkaisemiseksi päätettiin kutsua koolle apostolien kokous, joka oli tavallaan myös ensimmäinen kirkolliskokous. Vuosi oli 48 tai 49.

Jae 4-6

Jakeet 7-9

Jakeet 10-11. Nämä ovat Pietarin viimeiset sanat Apostolien teoissa.

Jae 12

Jakeet 13-18. Jaakob lainaa puheessaan profeetta Amosta (9:11-12) kreikankielisen käännöksen mukaan. Meidän Raamatussamme jae 12 kuuluu näin: "Ja niin Israel saa omakseen Edomin jäännöksen ja kaikki ne kansat, jotka on julistettu minun omikseni."

Jakeet 19-21. Haureuden välttäminen tarkoittaa joko sitä, että myös pakanakristittyjen piti noudattaa VT:n seksuaalimoraalia koskien esim. sukulaisuusavioliittoja. Tai sitten sitä, että epäjumalanpalvelukseen liittyvää kulttiseksiä on kavahdettava.

Jakeet 22-29

Jakeet 30-34

Kokoavat kysymykset

Lopuksi: Apostolien kokous varmisti sen opin, että ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen kautta. Muuta ei tarvita.

© www.raamattupiiri.fi