www.raamattupiiri.fi    

43. KAIKKI TIET VIEVÄT ROOMAAN (Apt. 28:11-31)

Aluksi: Mahdollisesti Rooman seurakunta sai alkunsa jo ensimmäisenä helluntaina Jerusalemissa kastettujen diasporajuutalaisten toimesta. Vaikka Paavali ei ollut käynyt tätä ennen tuossa maailman pääkaupungissa, hän tunsi 25 seurakunnan jäsentä nimeltä (Room. 16). Varmaan nämä Roomalaiskirjeessä mainitut ystävät ja heidän perhekuntansa olivat juuri niitä, jotka tulivat Forum Appiille Paavalia vastaan. Roomalaiskirjeessä Paavali oli myös ilmaissut halunsa tulla tervehtimään kyseistä seurakuntaa.

Jakeet 11-14

Jae 15. Puteoliin asti päästiin laivalla, siitä eteenpäin piti kävellä 200 km. Forum Appiista Roomaan oli 65 km ja Tres Tabernaesta 50 km. Priscilla ja Aquilaskin asuivat Roomassa tuohon aikaan.

Jae 16. Roomalaisten "custodia militaris" tarkoitti, että vangin annettiin asua omassa asunnossaan, mutta kahlehdittuna ja vartijan silmälläpidon alaisena.

Jakeet 17-20

Jakeet 21-24

Jakeet 25-28. Mahdollisesti tämä oli viimeinen kerta, kun Paavali evankelioi maanmiehiään. Jeesuskin oli lainannut näitä Jesajan sanoja.

Jakeet 30-31

Lopuksi: Kiitos, Jeesus, että olet lähettänyt pelastussanomasi Suomeen ja mekin olemme saaneet kuulla ja uskoa sen!

© www.raamattupiiri.fi