www.raamattupiiri.fi    

26. HAAKSIRIKKO (luku 27)

Aluksi: Lopulta Paavali pääsee lähtemään Roomaan. Luukkaan ja Aristarkoksen lisäksi hänen seurueeseensa kuuluu vielä vartijana sympaattinen roomalainen sadanpäällikkö nimeltä Julius.

Ensin purjehditaan rannikkolaivalla pitkin Palestiinan ja Vähän Aasian rannikkoa. Paavalin terveydentilasta osoittaa jotakin se, että hän tarvitsee hoitoa jo vuorokauden matkustettuaan! Myra Vähän Aasian rannikolla on suuri risteyssatama ja sieltä löytyykin Italiaan matkaava viljalaiva. Laiva ei ole mikään pieni purkki; siinä on lastin lisäksi 276 ihmistä mukana. Lokakuu on jo menossa, ja Välimerellä purjehtiminen alkaa olla vaarallista. (Purjehduskausi loppui näet yleensä jo syyskuun puolella.)

Kreetaan päästään vain vaivoin, ja siellä laivuri ja laivan omistaja tekevät suuren virheen: päättävät lähteä jatkamaan matkaa muka parempaan talvisatamaan Kreetan eteläpuolelle. Paavali varoittaa heitä, mutta häntä ei uskota. Silloin iskee Välimerelle ns. koillismyrsky (raju tuuli, kreikaksi anemos tyfoonikos, mistä muut kielet ovat saaneet sanan taifuuni.) Siitä on leikki kaukana. Laiva heittelehtii pimeyden keskellä, hurjasti kuohuvilla aalloilla päivästä toiseen - kaksi pitkää viikkoa. Miten siitä rääkistä selviää sairas vanha apostoli, jota ollaan kuljettamassa vankina keisari Neron tuomioistuimen eteen Roomaan, sitä on vaikea ymmärtää!

Tämä luku sisältää yhden tarkimmista kuvauksista, joita antiikin ajan Välimeren purjehduksesta on meille asti säilynyt.

27:20-44

1.
  • Mikä ero on joutua myrskyyn Silja Linella tai antiikin purjelaivalla?
  • Jos olet koskaan ollut myrskyssä merellä, kerro millaista se oli. Monelleko matkatoverillesi pystyit todistamaan Jeesuksesta tuossa tilanteessa?
  • Miksi Luukas käyttää niin paljon palstatilaa kuvatakseen tämän tarinan pienimpiä yksityiskohtia myöten?
  • Miksi Paavalin Roomaan menon piti olla noin vaikeaa?
2.
  • Palauta mieleesi, millainen päivä oli tasan kaksi viikkoa sitten. Missä kunnossa olisit ehkä tällä hetkellä, jos olisit ajelehtinut viimeiset 14 vrk merellä syömättä ja nukkumatta?
  • Kuinka kauan ihminen voi tuntea kauhua turtumatta siihen?
  • Mikä oli Paavalin ja Luukkaan ero tässä tilanteessa (20)?
3.
  • Kun luet tämän tekstin, niin minkä vaikutelman saat laivan päälliköstä?
  • Laivan 276 matkustajaa uskoivat monenlaisiin jumaliin ja huusivat niiltä apua. Mikä oli ero Paavalin uskossa verrattuna heidän uskoonsa?
4.
  • Luuletteko, että Paavali epäili Roomaan pääsyään ennen kuin sai siitä uuden lupauksen Jeesukselta (21-26)?
  • Arvatkaa, moniko prosentti laivalla olevista ihmisistä uskoi enkelin lupauksen toteutuvan (24)?
  • Mikä ero on sillä, että joutuu vaikeaan tilanteeseen Jumalan sanan kanssa tai ilman sitä?
5.
  • Mitä sotamiesten ja merimiesten käytös heistä osoittaa (27-32, ks. myös 42)?
  • Mitä osoittaa sotamiehistä se, että he päästivät ainoan pelastusveneen menemään (31-32)?
6.
  • Miksi oli tärkeää saada ihmiset syömään jotakin tässä tilanteessa (33-38)?
  • Millä tavalla Paavali sai 276 ihmisen pakokauhun aisoihin (35-36)?
7.
  • Mikä oli Paavalin ihmisiin tekemän vaikutuksen salaisuus (33-38)?
  • Mikä on Jeesukseen uskovan ihmisen vastuu kriisitilanteessa?
8.
  • Miksi Julius tahtoi pelastaa Paavalin (42-43)?
  • Mitä luulette noiden 276 ihmisen ajatelleen myöhemmin tuosta matkasta? Moniko % heistä kääntyi ehkä myöhemmin kristityksi? Entä Julius?
9.
  • Ketä ovat ne matkatoverit, joiden sinä tahtoisit pelastuvan yhdessä kanssasi (24)?
  • Jeesus sanoo sinulle jakeen 24b. Mitä sinä hänelle vastaat?

Kokoavat kysymykset

Lopuksi: Jeesus sanoi myrskyssä samat sanat Paavalille kuin oli sanonut opetuslapsilleen: Älä pelkää! Mitään ei meidän tarvitse pelätä, kun hän on itse samassa veneessä kanssamme.

Haaksirikkoiset pelastuivat Maltan saarelle. Siellä alettiin sytytellä nuotiota, sillä syksy oli pitkällä ja ihmiset märkiä, laihoja ja loppuun uupuneita. Risuja keräävän Paavalin käteen iski yhtäkkiä hirvittävän myrkyllinen käärme. On kuin kaikki pahan voimat olisivat koettaneet estää apostolia pääsemästä päämääräänsä. Mutta minkä Herra on päättänyt, sen hän myös toteuttaa. Käärmeen myrkky ei vahingoittanut Paavalia enempää kuin hyttysen pisto.

Haaksirikkoiset viipyivät Maltalla kolme kuukautta, ja tapansa mukaan Paavali teki mitä voi saaren evankelioimiseksi. Myös moni sairas parani apostolin kätten kautta. Moni maltalainen varmaan siunasi mielessään myrskyä, joka heitti tämän merkillisen vangin heidän rannoilleen.

Läksy: Luku 28.

© www.raamattupiiri.fi