9. JALKAPUUSSA! (Jeremia 19:14-20:18)
Taustaa: Edellisellä kerralla näimme, miten Jeremia rikkoi ruukun Ben Hinnomin laaksossa ja profetoi ajasta, jolloin ihmiset söisivät nälissään omia lapsiaan. Nyt hän meni temppelin esipihalle saarnaamaan samaa saarnaa tavallisille kirkkovieraille. Jeremia oli julistanut Jumalan tahtoa kansalleen pari vuosikymmentä. Nyt hän oli suunnilleen nelikymppinen.
Jakeet 19:14-20:2
- Mistä syystä Jeremia tahtoi saarnata lapsiuhreista ja niiden rangaistuksesta myös tavalliselle kansalle, ei vain kansan johtajille?
- Verratkaa temppelin ylivalvojan elämäntehtävää Jeremian elämäntehtävään.
- Miettikää, miksi Pashur itse ei ollut saarnannut lapsiuhreja vastaan?
- Miksi Pashur ei käynyt asiallista keskustelua Jeremian kanssa, vaan raivostui ja kävi tähän käsiksi?
- Luultavasti Jeremia joutui nyt ensimmäistä kertaa fyysisen pahoinpitelyn kohteeksi. Miten se ehkä tapahtui ja miksi Jeremia ei puolustautunut tai lähtenyt pakoon?
- Mikä tuossa tilanteessa tuntui Herran profeetasta ehkä nöyryyttävimmältä?
- Jalkapuu oli sijoitettu temppelialueen portille. Siihen kuului myös kaularauta, joka pakotti rangaistavan ihmisen epämukavaan asentoon (29:26). Kuvitelkaa, miten temppelivieraat reagoivat kulkiessaan jalkapuuhun kahlitun profeetan ohi?
- Pashur jätti Jeremian jalkapuuhun koko yöksi, vrt. jae 3. Kuvitelkaa, millainen se yö oli profeetalle?
Jakeet 7-9. (Jakeet 3-6 käsitellään myöhemmin.) Luultavasti Jeremia sepitti tämän itkuvirren istuessaan yksin yöllä jalkapuussa.
- Miten ja mihin Herra oli taivutellut Jeremiaa, niin että tämä oli taipunut?
- Miten oli mahdollista, että Herran profeetasta oli tullut koko kansan pilkan ja naurun kohde?
- Miksei Jeremia suhtautunut saamaansa pilkkaan tyyliin: "Antaa niiden nauraa vain"?
- Sanokaa omin sanoin, mitä Jeremialle tapahtui aina, kun hän päätti lopettaa julistustyönsä?
Jae 10. "Kauhua kaikkialla", hepreaksi magor missahib, on lainaus psalmista 31:14. Jeremiaa siis haukuttiin tällaisella nimellä.
- Miksi Jeremialle oli annettu haukkumanimi "kauhua kaikkialla"?
- Mitä ajattelette siitä, että jopa ystävätkin aikoivat ilmiantaa Jeremian viranomaisille? Mikä oli heidän mielestään profeetan "rikos"?
Jakeet 14-18. (Jakeet 11-13 käsitellään myöhemmin.)
- Mikä näissä Jeremian sanoissa on mielestänne järkyttävintä?
- Mitä ihminen tarkoittaa, jos hän kiroaa syntymäpäivänsä? Mikä saa hänet tekemään sen?
- Miksi Raamattuun on kirjoitettu tällaisia vuodatuksia?
Jakeet 11-13
- Mistä Jeremia tietää, että Herra on yhä hänen kanssaan kuin väkevä sankari; eihän Herran voimasta näy vilahdustakaan profeetan istuessa jalkapuussa yön pimeydessä?
- Mitä Jeremia tietää vihollistensa tulevasta kohtalosta?
- Mitä mieltä olette: saako kristitty rukoilla kostoa vihamiehilleen, kuten Jeremia tässä tekee? Miksi saa, miksi ei saa? (Mitä kristitylle tapahtuu, jollei hän saa rukoilla kostoa vihamiehilleen, vaikka sydän olisi miten täynnä kostonhimoa?)
- Mikä ero siinä on, että kristitty rukoilee Herran kostoa tai että hän suunnittelee itse kostoa?
- Millaisesta uskosta jakeen 13 sanat ovat osoituksena?
Jakeet 3-6. Oli menossa 600-luvun loppu eKr. Vuonna 612 oli Ninive kukistunut, ja 609 oli Assyria hävinnyt maailmankartalta. Sen jälkeen oli pieni Juuda saanut kokea ulkopolitiikassaan hengähdystauon. Jakeessa 4 Jeremia mainitsee ensimmäisen kerran paikannimen "Babylonia". Tähän saakka hän oli puhunut vain pohjoisesta tulevasta vihollisesta.
- Mitä Pashur odotti ehkä näkevänsä ja kuulevansa tullessaan päästämään Jeremiaa jalkapuusta aamulla?
- Miksi Herra oli päättänyt antaa Pashurille nimen "Kauhua kaikkialla"?
- Miten luulette Pashurin suhtautuneen Jeremian ennustukseen: uskoiko hän sen vai ei?
- Millä mielellä Pashur ehkä muisteli Jeremian jalkapuuta, kun hän vuoden tai parin kuluttua marssi perheensä kanssa kahleissa kohti Babyloniaa?
- Jae 6. Minkä rangaistuksen luulette niiden eri kirkkojen työtekijöiden saavan, jotka julistavat valhetta Herran sanana meidän päivinämme?
- "Vainon kohteeksi joutuvat kaikki ne, jotka haluavat elää hurskaasti Kristuksen Jeesuksen omina" (2. Tim. 3:12). Mitä ajattelette tästä varoituksesta?
- Mitä yhteistä ja mitä eroa on Jeesuksen ristillä ja Jeremian jalkapuulla?
Ilosanoma: Kun Jeesus riippui ristillä, häneen suhtauduttiin kuin hän olisi ollut joku Magor Missahib, kauhun perikuva. Herra oli Jeremian vierellä kuin väkevä sankari hänen kärsiessään, mutta Jeesus jäi täysin yksin sovittamaan meidän syntejämme ‐ ja myös kovakorvaisten jerusalemilaisten ja Pashurin syntejä. Siksi hänen rangaistuksensa oli paljon kauheampi kuin Jeremian jalkapuu.