12. ABIA JA ASA, JUUDAN 2. JA 3. KUNINGAS (2. Aik. 13-14)
Aluksi: Valtakunnan jakaantumisesta oli kulunut 17 vuotta. Juudan seuraava kuningas Abia, Salomon pojanpoika, hallitsi vain kolme vuotta (913-910 eKr.). Kuninkaiden kirjat mainitsevat hänen äidikseen Maakan, Absalomin tyttären, Aikakirjat Mikajan, Urielin tyttären. Abian aikana Pohjoisvaltiota hallitsi yhä Jerobeam. Rajakahakoita maiden välillä oli ollut koko ajan, mutta nyt ne leimahtivat täydeksi sodaksi.
Jakeet 13:1-3. Israelilla oli kaksi kertaa enemmän joukkoja kuin Juudalla. Ks. myös jaetta 12b.
- Miten Juuda joutui sotaan ylivoimaista vihollista vastaan? (Kumpi kuningas halusi tätä sotaa ja miksi?)
Jakeet 13:4-7
- Miksi Abia päätti pitää Israelin vihollisjoukoille puheen ennen taistelua?
- Itse asiassa valtakunnan jako ei tapahtunut ihan niin kuin Abia sitä kuvasi. Mikä hänen puheessaan oli historiallisesti totta, mikä vain hänen tulkintaansa?
- Miksi Abia ei myöntänyt, että Herra itse oli ottanut 10 heimon maat pois Juudalta?
Jakeet 13:8-10a
- Mikä oli Abian pointti hänen puheensa tässä osassa?
- Miksi Juudalla oli Abian mielestä etulyöntiasema Israeliin nähden tässä sodassa?
Jakeet 13:10b-12
- Miksi Abia kuvasi Juudan jumalanpalvelusta noin yksityiskohtaisesti?
- Minkä merkityksen Abia antoi aaronilaisille papeille yleensä ja tässä sodassa erityisesti?
- Millaisesta uskosta Abian sanat jakeessa 12 olivat todistuksena?
- Mikä oli kristillisen uskon vaikutus Suomen sotilaisiin ja siviileihin viime sotien aikana?
- Miten kansamme luopuminen kristillisestä uskosta vaikuttaa ehkä seuraaviin sotiimme?
Jakeet 13:13-18
- Selittäkää omin sanoin, miten Juuda voitti tämän sodan?
Jakeet 13:19-22. Huomaamme, että Abiallakin oli ollut oma profeettansa, Iddo (22)
- Mistä se kertoo, että Abiakin otti monta vaimoa, vaikka se oli kielletty Mooseksen laissa?
- Vetäjä lukee 1. Kun. 15:3. Miksei Aikakirjojen kirjoittaja mainitse lainkaan Abian syntejä?
- Yleensä Raamattu määrittelee, oliko kuningas hyvä vai huono. Miksi se ei määrittele Abiaa?
Jakeet 13:23-14:4. Valtakunnan jakaantumisesta oli kulunut vasta 20 vuotta, kun Asa nousi valtaistuimelle. Hän hallitsi kokonaista 41 vuotta (810-769) ja oli Juudan ensimmäinen uskonpuhdistajakuningas. Epäjumalanpalvelus oli jo ehtinyt levitä kansan syviin riveihin.
- Mikä sai Asan ryhtymään uskonpuhdistajaksi?
- Millaisia vaiheita Asan uskonpuhdistuksessa oli?
- Millaista vastustusta 20 vuotta käytössä olleiden palvontapaikkojen hävittäminen kohtasi?
- Millaista vastustusta kohtaisi yritys puhdistaa Suomen kirkko ei-raamatullisista aineksista?
Jakeet 14:5-6
- Millaisia ominaisuuksia Asasta paljastuu näiden jakeiden kautta?
- Miksi sana ”rauha” mainitaan Asan yhteydessä yhä uudelleen? (Miten rauha ja uskonpuhdistus kuuluivat yhteen?)
- Mitä se Asasta osoittaa, että hän varustautui sotaan pitkän rauhanajan kestäessä?
Jakeet 14:7-10. Afrikkalaisilla hyökkääjillä oli suuri ylivoima; tuhat kertaa tuhat tarkoittaa ”suunnatonta määrää”. Ks. kartalta Kus / Nubia / Etiopia ja Maresa.
- Millaisesta uskosta Asan rukous jakeessa 10 on osoituksena?
- Millaisissa tilanteissa meidän pitäisi rukoilla Asan tavoin?
- Lukemattomat vainotut kristityt rukoilevat tänäkin päivänä Asan rukousta. Miksi heitä kuitenkin tapetaan ja ajetaan pois kotiseudultaan?
- Mikä oli Herran apu sille kristitylle, joka kuoli marttyyrina ja jonka lapsetkin ehkä tapettiin?
Jakeet 14:11-14 Katsokaa kartalta Gerar, filistealaisten alueelta.
- Mitä etua tästä puolustussodasta koitui Juudan kansalle?
- Mitä Asa ja Juudan kansa oppivat tästä sodasta?
- Missä näissä luvuissa on Jeesus?
Lopuksi: Jeesus hankki ristillä meille oikeuden rukoilla näin: ”Herra, sinä voit auttaa yhtä hyvin heikkoa kuin väkevääkin. Auta nyt meitä, Herra, meidän Jumalamme! Sinuun me turvaudumme [vaikka olemme vain pieni vähemmistö]. Herra, sinä olet meidän Jumalamme. Osoita, että sinulle ei ihminen voi mitään!” Jumala vastaa varmasti tähän rukoukseen, sen näemme viimeistään viimeisellä tuomiolla.