27. HERRA NÖYRYYTTÄÄ YLPEÄT – Hiskia, osa 5 (2. Kun. 19:9-37, 2. Aik. 32:27-30)
Aluksi: Assyrian kuningas Sanherib oli valloittanut voitokkaasti puoli maailmaa ja uhkasi nyt Jerusalemia. Hiskia oli kuitenkin saanut Jumalalta lupauksen, että kaupunki pelastuisi eikä siis suostunut antautumaan. Assyrian sotajoukko oli jo valloittanut monia Juudan kaupunkeja, mm. Libnan ja Lakisin (ks. kartta). Sanherbin palatsista Ninivestä on löytynyt Lakisin valloitusta kuvaava suuri seinäreliefi, jonka nykyään voi nähdä sekä netissä että British Museumissa Lontoossa.
Jakeet 19:9-13. Sanheribin sotajoukko ei ollut tuolloin Jerusalemin, vaan Libnan edustalla (19:8).
- Mikä oli tämän kirjeen tarkoitus?
- Jakeesta 10 käy ilmi, että Sanherib oli kuullut jotain Herran antamasta lupauksesta. Miten hän oli siitä kuullut?
- Mikä Sanheribin sanoissa oli törkeää pilkkaa Israelin Jumalaa kohtaan?
Jakeet 19:14-16. Sanonta ”jonka istuinta kerubit kannattavat” viittaa liiton arkkuun.
- Miksi Hiskia halusi viedä Sanheribin viestin temppeliin ja avata sen siellä?
- Mitkä 3 asiaa Hiskia sanoi Herrasta rukouksensa alussa, ja miksi hän sanoi juuri nämä asiat? (Miksi Hiskia muistutti Herraa liiton arkusta?)
- Mikä Sanheribin kirjeessä oli järkyttänyt Hiskiaa kaikkein eniten?
Jakeet 19:17-19
- Millaisesta uskosta Hiskian rukous on osoituksena?
- Mitä voisimme oppia Hiskian uskosta ja rukouksesta oman elämämme katastrofeja varten?
- Mistä nimenomaisesta syystä Hiskia tahtoo Herran pelastavan Jerusalemin?
Jakeet 19:20-24. ”Tytär Siion” tarkoittaa Jerusalemia.
- Mistä Jesaja tiesi, mitä Hiskia oli rukoillut? Miettikää eri vaihtoehtoja.
- Mikä oli ollut Sanheribin pahin erehdys hänen kampanjoidessaan Juudaa vastaan?
- Herra siteeraa Sanheribin lähettiläitä jakeissa 23-24. Sanokaa omin sanoin, miten hän kuvaa Assyrian kuninkaan ylpeyttä?
- Millaisessa sävyssä Herra puhuu Assyriasta?
Jakeet 19:25-26
- Mitä Herra tarkoittaa sanoessaan, että oikeastaan Sanheribin sotaretkeä olikin ollut suunnittelemassa hän itse?
- Miksi Herra oli päättänyt hävittää lukemattomat kaupungit kiviröykkiöiksi?
- Soveltakaa nämä jakeet nykyisiin sotiin.
Jakeet 19:27-28
- Oikeasti Sanherib ei palannut maahansa ”koukku nenässä ja suitset suussa”. Mitä tämä Herran käyttämä ilmaus siis tarkoittaa?
- Mikä oli Herran sanoma häntä pilkkaaville ihmisille tuolloin ja mikä se on tänäänkin?
- Mitä olisi tapahtunut, jos Herra olisi jättänyt Sanheribin rankaisematta?
- Miksi Herra ei voi jättää koskaan rankaisematta sitä, joka lausuu hänen nimensä turhaan?
Jakeet 19:29-31. Huomatkaa, että monen Juudan kaupungin väki oli jo viety pakkosiirtoon.
- Miksi Herra tahtoi antaa Hiskialle ja koko Juudalle tällaisen merkin tällaisessa tilanteessa?
Jakeet 19:32-34
- Miksi Hiskian ja Jerusalemin asukkaiden ei ehkä ollut aivan helppo uskoa tätä lupausta?
- Mitä tarkoittaa, että Herra aikoi suojella Jerusalemia itsensä ja myös Daavidin tähden?
Jakeet 19:35-37
- Arvaus: mitä assyrialaisten sotaleirissä oikein tapahtui?
- Assyrian annaalit todistavat, että Sanherib kuoli 20 vuoden kuluttua poikiensa surmaamana. Mitä ajattelette siitä, että ylpeyteensä halkeava jumalanpilkkaaja joutui lähtemään Jerusalemista häntä koipien välissä ja sai tuollaisen lopun?
Jakeet 2. Aik. 32:27-30
- Miten Herra uskalsi antaa yhdelle kuolevaiselle noin paljon rikkautta ja menestystä?
Jakeet 2. Aik. 32:31-33. Hiskia oli langennut ylpeyden syntiin parannuttuaan sairaudestaan – siis täsmälleen samaan syntiin kuin Sanherib.
- Jae 31. Miten Hiskia selvisi mielestänne Jumalan hänelle asettamasta testistä?
- Miten Herra paransi Hiskian tämän ylpeydestä?
- Missä näissä teksteissä on Jeesus?
Lopuksi: Herra siis pelasti Jerusalemin palvelijansa Daavidin tähden. Tässä viitataan myös Jeesukseen, Daavidin Poikaan, joka tarvitsi tämän maan päältä paikan, jossa syntyä ja kuolla. Tälle Jumalan suunnitelmalle ei Sanherib mahtanut yhtään mitään. Paholainen ei mahda yhtään mitään sillekään suunnitelmalle, jonka Herra on tehnyt seurakuntaansa ja myös sinua varten.